Maalivahtivalmentaja Nico Rajala jatkaa valmennusryhmässä – puolustaja Joni Kuoppala, laitahyökkääjä Joonas Parviainen, sekä maalivahti Juho Helander uusina pelaajina joukkueeseen
- 09.05.2023
KeuPa HT on solminut vuoden mittaiset sopimukset juhlakaudelle 23-24 puolustaja Joni Kuoppalan, laituri Joonas Parviaisen, sekä maalivahti Juho Helanderin kanssa. Lisäksi KeuPa HT:n valmennusryhmä täydentyy juhlakaudelle, kun viime kaudella Ihmisten joukkueessa valmentanut Nico Rajala jatkaa maalivahtivalmentajan pestissä.
Puolustaja Joni Kuoppala, 24v, on allekirjoittanut vuoden mittaisen sopimuksen KeuPa HT:n kanssa juhlakaudelle 23-24. Kuoppala on pelannut neljä edelliskautta Mestistä, joista viimeisimmän Forssan Palloseurassa. FPS:ssä Joni pelasi viime kaudella 52 runkosarjaottelua sekä kuusi pudotuspeliottelua. Näissä otteluissa Sportin kasvatti merkkautti yhteensä tehot 4+14, mitkä olivat Jonin yksittäisen kauden ennätyspisteet. Kuoppala saapuu Keuruulle odottavaisin mielin:
- Hyvillä fiiliksillä tulen Keuruulle pelaamaan ja odotan jo kauden alkua. Olen kuullut paljon hyvää organisaatiosta ja näen, että KeuPa HT on minulle tähän kohtaan oikea paikka kehittyä ja mennä eteenpäin urallani. Odotan seuraavalta kaudelta, että päästään joukkueena pelaamaan kovia pelejä, ja että saadaan mökki täyteen, kun aletaan kaukalossa rymistelemään.
Päävalmentaja Sami Ryhänen näkee Kuoppalan tuovan joukkueen puolustukseen kokemusta, mutta myös annoksen potentiaalia- Joni on ehdottomasti urheilija, joka laittaa itsensä joka päivä likoon niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolella. Hänellä on neljä Mestis kautta jo takana eli Joni tuo meille kokemusta puolustuspäähän. Viime kaudella hän otti isoja kehitysaskelia Forssassa ja me uskomme, että potentiaalia on vieläkin parempaan. Jonilla on iso halu mennä urallaan eteenpäin, joten on hienoa, että pääsemme auttamaan pelaajaa tässä tavoitteessa.
Laitahyökkääjä Joonas Parviainen, 20v, liittyy Ihmisten joukkueeseen juhlakauden 23-24 kattavalla sopimuksella. Joonas saapuu Keuruulle HPK:n U20-joukkueesta, jossa nuori peluri on viihtynyt edelliset kolme kautta. Parviainen on pelannut aiemmin myös Lukon, HIFK:n sekä Espoo Bluesin juniorijoukkueissa. Nuoresta iästä huolimatta Parviaiselta löytyy johtajaominaisuuksia, sillä hän on toiminut näiden eri joukkueiden kapteenistossa. U20 SM-sarjassa vasemmalta puolelta operoiva hyökkääjä on saalistanut 82 peliin tehot 11+21. Joonas pukee soturipaidan mielissään päälle:
- On mahtava juttu päästä Keuruulle hommiin. Kun täältä oltiin yhteydessä, ei ollut vaikea valinta tulla ihmisten joukkueeseen. Omalta osaltani pyrin laittamaan joka ilta kaiken likoon ja auttamaan joukkuetta voittamaan. En malta odottaa kauden alkua, mutta tehdään kesä ensin kovasti töitä ja nähdään sitten syksyllä hallilla. Tehdään tästä ikimuistoinen juhlakausiSami Ryhäsen mukaan Joonas on luonnepelaaja kovalla työmoraalilla:
- Joonas on hyvän luonteen ja kovan työnteon omaava pelaaja. Hyökkääjä on ollut aina kapteenistossa aikaisemmissa joukkueissaan, joka kertoo pelaajasta paljon. Varusmiespalvelus sekoitti vähän viime kautta, mutta nyt armeijan käytynä hän pääsee keskittymään täysin pelaamiseen ja harjoitteluun.
Maalivahtivalmentaja Nico Rajala jatkaa Ihmisten joukkueen valmennusryhmässä juhlakaudella 23-24 – Nuori Juho Helander KeuPa HT:n maalivahtiosastoon
Maalivahtivalmentaja Nico Rajala jatkaa KeuPa HT:n valmennusryhmässä juhlakaudella 23-24. Rajalalla on paljon aikaisempaa kokemusta nuorten maalivahtien valmentamisesta ja hän toimi jo edelliskautena KeuPa HT:n maalivahtivalmentajana. Rajala tuo joukkueen valmennukseen jatkuvuutta, osaamista ja hyvää kokemusta. Nico iloitsee uudesta jatkosopimuksestaan:
- Minusta on hienoa päästä jatkamaan Keuruulla myös ensi kaudella. Vuotta kokeneempana ja varmasti paljon oppineena valmentajana tavoitteeni on tehdä työni päivittäin korkealla tasolla ja luoda maalivahdeille rehellinen sekä laadukas ympäristö. Joukkueena tulemme varmasti jokaisena päivänä lyömään kaikkemme likoon upean ja tiiviin yhteisömme eteen.
Maalivahti Juho Helander, 21v, saapuu KeuPa HT:n maalille kauden 23-24 sopimuksella. Nuori maalivahti on vartioinut kaksi edelliskautta Vaasan Sportin U20-joukkueen maalia. Helanderin viime kauden torjuntaprosentti oli 87.5 % ja päästettyjen maalien keskiarvo 2.96 yhdeksässätoista pelaamassaan ottelussa. Keski-Suomi ei ole seinäjokelaiselle vieras paikka, sillä aiemmin hän on pelannut neljä kautta JYPin eri ikäluokkien juniorijoukkueissa. Juho on innoissaan mahdollisuudesta pelata KeuPa HT:ssa:
- Todella innolla tulen Keuruulle! KeuPa HT:ssa hoidetaan asiat erittäin hyvin ja seura on loistava paikka kehittyä maalivahtina. Uskon että pystyn ottamaan Keuruulla seuraavan askeleen urallani ja auttamaan joukkuetta voittamaan.
Juuri jatkosopimuksen allekirjoittanut maalivahtivalmentaja Nico Rajala on tyytyväinen, että Juho saatiin soturipaitaan:
- Juho on kilpailuhenkinen ja potentiaalinen nuori maalivahti, joka on valmis tekemään paljon töitä ottaakseen seuraavan askeleen urallaan. On hienoa, että Juho saatiin ensi kaudeksi juuri Keuruulle.
Juhlakauden Ihmisten joukkueessa on nyt 12 sopimuspelaajaa, mutta lisää sopimusjulkaisuja on luvassa jo ylihuomenna torstaina!
Tervetuloa joukkueeseen Joni, Joonas, ja Juho!!