Vuoden ensimmäinen voitto jäi vielä haaveeksi – RoKi vei torstai-illan ottelun pitkän kaavan kautta 3-4
- 13.01.2023
Torstai-iltana Keuruulla nähtiin tasokasta jääkiekkoa, jossa lopulta voittomaalikilpailussa vierasjoukkue nappasi voiton lukemin 3-4. KeuPa HT oli jälleen ottelun hallitsevampi osapuoli ja johti ottelua kolmannen erän puolivälissä kahdella maalilla, mutta tälläkään kertaa johto ei pitänyt loppuun asti. Uutta matoa laitetaan koukkuun taas tiistaina, kun kautta jatketaan vierasottelulla Hermestä vastaan.
Jo ottelun ensi hetkistä näki, että tulossa on fyysinen ja kamppailuvaateeltaan kova ottelu. Molemmat joukkueet luistelivat lujaa ja vauhtia piisasi. Avauskymppi tarjosi molempiin päihin laadukkaita maalipaikkoja, mutta molempien joukkueiden maalivahdit torjuivat hienosti. KeuPa HT onnistui maalinteossa ensimmäisenä, kun ajassa 15.06 Rasmus Heljanko maalasi tarkalla osumalla Heikkilän ja Pertun aloittaman hienon kuvion päätteeksi. Ensimmäisessä erässä RoKi sai myös kaksi jäähyä, mutta tällä kertaa YV ei tuonut tulosta sotureille. Yksittäisiä huippupaikkoja lukuun ottamatta puolustuspelaaminen oli väkevää molemmilta.
Toisessakin erässä maaleja saatiin odottaa aina erän puoliväliin asti. Tällä kertaa RoKi aloitti maalinteon, kun Anton Sikorski onnistui vastahyökkäyksen päätteeksi laittamaan kiekon hyvin torjuneen Oskari Parviaisen selän taakse. Maalin jälkeen RoKi sai oman momentuminsa, mutta Ihmisten joukkue kesti rynnistyksen. Ajassa 35.52 kotijoukkue meni uudelleen johtoon Jere Kuiviston coast-to-coast maalilla: kiekko mukaan omasta päädystä, nousu vastustajan puolustusalueelle ja tarkka rannekuti aivan putken alle. Lukemissa 2-1 lähdettiin viettämään myös erätaukoa.
Kolmannen erän alkuun soturit tulivat hyvin ja lisäsivät johdon kahden maalin suuruiseksi. Mikko Perttu lähetti kiekon ovelasti RoKin päätyyn ja Rasmus Heljanko nosti rystyllä tarkasti kiekon ylös. Peli oli hyvin sotureiden hallinnassa johtoasemassa, kunnes kuin salama kirkkaalta taivaalta RoKi sai kavennuksen Jere-Matias Alasen siniviivalaukauksella. Erän lopussa RoKin puolustajan Tom Grönblomin laukaus kilpistyi Juuso Ketolan mailasta harmiksi suoraan Valtteri Sunin lapaan ja mies painoi pelin tasoihin. Lukemista 3-3 edessä oli jatkoaika
Jatkoaika alkoi RoKin kannalta vahvasti ja joukkue sai rangaistuslaukauksen. Oskari Parviainen nollasi kuitenkin loistavasti Antti Erkinjuntin yrityksen, jonka jälkeen ote jatkoajalla siirtyi sotureille. Verkkaisesti edennyt jatkoaika toi muutaman paikan, mutta ratkaisua lähdettiin hakemaan voittomaalikilpailusta. RoKi aloitti Heikki Huttusen onnistumisella ja KeuPa HT sai tasoitettua puntit neljännessä parissa Joni Airon hienolla harhautuksella. Kolmannen erän tasoitusmaalin iskenyt Valtteri Suni nousi kuitenkin illan ratkaisijaksi viimeisessä parissa ja varmisti vieraille lisäpisteen.
KeuPa HT:n mollivoittoinen joulu-tammikuu sai näin jatkoa ja vuoden ensimmäinen voitto jäi harmiksi jälleen maalin päähän. Ensi viikko tuo kuitenkin jälleen mahdollisuuden palata voittojen tielle, kun viikko aloitetaan tiistaina Kokkolasta Hermestä vastaan! Perjantaina joukkue matkaa Kajaaniin ja lauantaina pelataan koitottelu IPK:ta vastaan!
Katso ottelun KeuPa HT – RoKi maalikooste alta.