Seuraa meitä:       

KeuPa HT neljänteen peräkkäiseen voittoon - K-Vantaa kaatui Keuruulla vakuuttavan esityksen jälkeen 6-3

KeuPa HT jatkoi hyviä peliesityksiään keskiviikkona, kun se kaatoi väkevän esityksen jälkeen vantaalaiset numeroin 6-3. Illan sankarina hääri Joni Airo peräti neljällä tehdyllä maalilla! Kotipeliviikko jatkuu viikonloppuna, kun perjantaina Keuruulle saapuu Hermes ja lauantaina kohdataan sarjakärki Kiekko-Espoo.

Kotijoukkue tuli ottelun avauserään jykevällä ilmeellä. Vaihto toisensa perään keupalaiset painoivat pelin painopistettä vantaalaisten maalille ja vain Samuli Tervon hyvät torjunnat pitivät pelin tasoissa. Aktiivisuus sai lopulta palkinnon, kun ensimmäisellä ylivoimalla Joni Airo pääsi napauttamaan illan ensimmäisensä loisteliaan kuvion päätteeksi. Avauserässä oli paikkoja tehdä useampiakin maaleja, mutta taukoa lähdettiin viettämään 1-0 lukemista.

Toiseen erään soturit jatkoivat vahvaa paineistusta ja aktiivisuutta. Jo minuutin pelin jälkeen johto kasvoi kahteen, kun Airo painoi illan toisensa niin ikään ylivoimalla neliön keskeltä. K-Vantaa ilmoittautui peliin mukaan nopealla kavennusmaalilla, jonka iski Tomi Purmola. Kotijoukkue ei kuitenkaan tästä häkeltynyt vaan jatkoi työntekoa. Airo täydensi hattutemppunsa muutaman minuutin kuluttua maalin edestä Riku Tohilan loisteliaan esityön ja coast-to-coastin jälkeen. Hieman myöhemmin Mikko Perttu lisäsi kotijoukkueen johdon kolmen maalin suuruiseksi tarkalla rannevedolla tasavajaalla pelatessa. Vieraat tekivät kuitenkin pian kavennuksen 4-2 Jaakko Haartin tarkalla vedolla. Erän jälkimmäinen kymppi toi kuitenkin vielä kotijoukkueelle onnistumisia, kun ensin Airo onnistui illan neljännellään ja myöhemmin Perttu illan toisellaan. Näin erätauolle lähdettiin turvallisen tuntuisesta 6-2 johdosta.

Kolmas erä oli selvästi tasaisin, joskin hyvin kotijoukkueen hallinnassa. K-Vantaa sai aikaiseksi nopean kavennuksen ajassa 43.33 Joonas Rinnetmäen toimesta, mutta tämän jälkeen soturit puolustivat fiksusti eivätkä päästäneet vantaalaisia maalipaikoille. Peli päättyi lopulta lukemiin 6-3 ja näin Ihmisten joukkue nappasi jo neljännen perättäisen voiton!

Kotipeliviikko jatkuu tulevana viikonloppuna kahden ottelun turvin, kun ensin perjantaina Keuruun igluun vieraaksi saapuu Hermes ja lauantaina viime kaudella sotureita luotsanneen Tomas Westerlundin Kiekko-Espoo! Lämpimästi tervetuloa kannustamaan soturit voittoon! Liput tuttuun tapaan osoitteesta seat4.me sekä Keuruulta Printek / KirjaKeuruu.

Katso illan ottelun maalikooste alta: