Turusta mukaan kauden avauspiste - voittotili jäi vielä avaamatta
- 07.10.2022
KeuPa HT:n kauden neljäs ottelu pelattiin torstai-iltana Turussa TUTOa vastaan. KeuPa HT oli pelipäällä ja hallitsevampi osapuoli, mutta kauden avausvoitto jäi vielä saavuttamatta. Ottelu venyi aina voittomaalikilpailuun asti, jossa isännät olivat vahvempia ja loppulukemat kirjattiin numeroin 4-3.
Soturit tulivat hyvin otteluun ja hallitsivat avauserän tapahtumia. TUTO:llakin oli omat paikkansa, mutta Leevi Nikkinen torjui hyvin ja toisaalta tehottomuus vaivasi molempia joukkueita. Avauserä ei osumia tuonut.
Toinen erä sai vauhdikkaan alun, kun Rasmus Heljanko ohjasi maalin edestä vierailijat 0-1 johtoon kauden avausmaalillaan. Muutoin toinen erä oli kotijoukkueen vahvempaa pelaamista ja TUTO saikin itselleen johtoaseman erikoistilannemaaleilla. Ensin Mikko Levo onnistui siirretyn rangaistuksen aikaan ja erän loppupuolella Juho Virtanen maalasi ylivoimakuvion päätteeksi.
KeuPa HT laittoi kolmannessa kirivaihteen silmään ja varsinkin erän ensimmäinen kymppi oli KeuPa-painotteinen. Juuso Heikkilä tasoitti ensin lukemiksi 2-2 upealla rannelaukauksella ja muutamaa minuuttia myöhemmin Veli-Matti Tiuraniemi laukoi soturit johtoon uransa ensimmäisellä Mestis-maalilla. Kotijoukkue onnistui kuitenkin vielä kerran tasoittaa peli, kun maalin edestä Sami Päivärinta pääsi viimeistelemään 3-3 tasoituksen. KeuPa HT sai vielä YV mahdollisuuden erän lopussa ja osittain jatkoajalle, mutta ratkaisua ei nähty ja voittajaa lähdettiin hakemaan voittomaalikilpailusta. TUTOn Roope Ranta ratkaisu lopulta voiton isännille seitsemännessä parissa ja lisäpiste jäi turkulaisille.
KeuPa HT:n peli oli jälleen parempaa, mutta voittotili jäi vielä avaamatta. Uusi mahdollisuus tarjoutuu heti perjantaina 7.10., kun viikko päätetään kotiluolassa Hokkia vastaan! Tule hallille kannustamaan Ihmisten joukkue kauden avausvoittoon! Liput tuttuun tapaan osoitteesta seat4.me tai Keuruulta Printek / KirjaKeuruu.
TUTO Hockey - KeuPa HT ottelun maalikooste katsottavissa alta.
Kuva: Tomi Autio