Kauden toinen kotipeli päättyi maalin tappioon KOOVEElle
- 01.10.2022
KeuPa HT:n vaikea alkukausi sai jatkoa, kun perjantai-illan kamppailussa Keuruulla KOOVEE oli maalin verran etevämpi. Loppulukemat kirjattiin tamperelaisille 3-4.
Sotureiden ottelun avauserä oli haastava. KOOVEE meni nopeasti johtoon alivoimamaalilla, tekijän Verneri Metsänen. Soturit paransivat hieman maalin jälkeen ja saivatkin tasoituksen Mikko Pertun kauden ensimmäisellään. Tämän jälkeen KOOVEE karkasi alle minuutin sisään kahden maalin johtoon Jakub Kossin ja Ville Niemisen onnistumisilla.
Toinen erä alkoi harmillisesti sotureiden kannalta sillä ajassa 20:47 KOOVEE teki jo illan neljännen, kun Samu Markkunen onnistui maalin teossa. Tämän jälkeen kotijoukkue haki todenteolla kaventamaa osumaa ja lopulta erän loppupuolella Onni Boman onnistui maalin kulmalta nostamaan kiekon ohi hyvin pelanneen Samu Pakarisen. Sotureilla oli useita huippupaikkoja tehdä useampikin maali, mutta tilanne säilyi erän jälkeen 2-4.
Kotijoukkue jatkoi vahvaa pelaamista myös kolmannessa erässä ja Juuso Heikkilä kavensi tilanteeksi 3-4. Kova paineistus ei tuottanut kuitenkaan lisäosumia ja KOOVEE onnistui puolustamaan maalin johtonsa pelin loppuun asti. Näin Ihmisten joukkue kärsi kauden kolmannen tappionsa ja kauden paras peli ei tuottanut palkintoa. Sotureiden maalilla pelanneelle Juho Ahopellolle kertyi 19 torjuntaa.
KeuPa HT:n kausi jatkuu ensi viikolla kahdella ottelulla. Torstaina joukkue lähtee vierasreissulle Turkuun ja viikko päätetään niin ikään perjantai-illan kotiotteluun Hokkia vastaan! Liput seuraavaan kotiotteluun osoitteesta Seat4.me tai Keruulta Printek / KirjaKeuruu.
Katso ottelun KeuPa HT - KOOVEE maalikooste alta.