Seuraa meitä:       

Suomen Cupin puolivälierien ensimmäinen kohtaaminen päättyi tasalukemin 3-3

Suomen Cupin puolivälierät polkaistiin käyntiin keskiviikkona. KeuPa HT:n ja Ketterän välisen sarjan ensimmäinen osaottelu päättyi tasaisen kamppailun jälkeen 3-3.

Soturit tulivat peliin hyvällä jalalla ja olivat hallitsevampi osapuoli avauserässä. Maalihanat avasi kuitenkin Ketterä Jesse Ruotsin onnistumisella. Soturit tasoittivat muutaman minuutin päästä Onni Bomanin toimesta.

Toinen erä sai vauhdikkaan alun, kun keupalaiset menivät johtoon Rasmus Heljangon maalilla. Muutoin toinen erä oli kuitenkin vahvaa Ketterän hallintaa ja kotijoukkue saikin pitkiä hyökkäyksiä sotureiden puolustuspäähän. Ketterän vahva ote toi kotijoukkueelle johtoaseman Valtteri Jeskasen sekä Anton Stråkan maaleilla, peli 3-2.

Pelin paino kääntyi jälleen kolmannessa, jolloin KeuPa HT oli vahvempi. Sotureiden hyvä ote toi tuloksen aivan erän lopussa, kun joukkue haki tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Juuso Heikkilä onnistui ja peli päättyi harvinaiseen tasatulokseen. Suomen Cupin jatkopelit pelataan paras kahdesta -menetelmällä, jossa pelit voivat päättyä tasan. Loppulukemat tarkoittaa sitä, että perjantaina paikka välieriin irtoaa joko suoralla voitolla varsinaisella peliajalla tai 20 minuutin "jatkoeräottelussa". Jos peli on tasan varsinaisen peliajan jälkeen niin vuorossa on 20 minuutin jatkoeräottelu, ja jos ratkaisua ei synny jatkoeräottelussakaan voittaja ratkeaa voittolaukauskilpailussa.

Kaikki siis hallille kannustamaan KeuPa HT välieriin sitten vuoden 2018! KeuPa HT - Ketterä Maansiirtopuuha Areenalla huomenna perjantaina 9.9. klo 18.30 (ovet 17.30). Liput perjantai-illan trilleriin osoitteesta seat4.me tai Keuruulla Printek / KirjaKeuruu.