Seuraa meitä:       

Yhteenveto kaudesta

KeuPa HT:n kausi päättyi katkeraan puolivälierätappioon FPS:sää vastaan. Samalla päättyi myös Tomas Westerlundin neljän vuoden mittainen ajanjakso joukkueen penkin takana, mistä kaksi viimeistä kautta päävalmentajana. ”Tomppa” kuvailee lämpimästi aikaansa Keuruulla ja kokee kasvaneensa niin ihmisenä kuin valmentajana.

- Todella haikeat fiilikset tällä hetkellä. Ehdin kotiutua hyvin Keuruulle, sekä sain täältä paljon hyviä ystäviä. Olen todella kiitollinen KeuPa HT:lle näistä 4 vuodesta ja mahdollisuudesta kehittyä valmentajana. Toivon vilpittömästi KeuPa HT:lle menestystä tulevaisuudessa ja tulen varmasti seuraamaan pelejä aktiivisesti.

- Kehityin omasta mielestäni kokonaisvaltaisesti valmentajana sekä ihmisenä. Jokaisella kaudella oli omat haasteensa ja ne kasvattivat paljon. Pystyn varmasti tulevaisuudessa käyttämään saamaani oppia ja toimimaan oikein haasteellisissa tilanteissa.

Viimeiset vuodet ovat pitäneet sisällään haastavia aikoja koronapandemian vuoksi, mikä on vaatinut paljon sopeutumista ja nopeaa reagointikykyä. Siitä huolimatta mies kokee organisaation menneen näinä vuosina eteenpäin:

- Organisaatiossa otettiin isoja kehityksen askelia monessa asiassa. Viimeiset vuodet olivat todella haastavia maailmantilanteen takia, mutta pystyimme silti kehittämään toimintaa urheilupuolella sekä toimisto teki hyvää työtä talouspuolella. Ennen kaikkea on tärkeintä, että KeuPa HT:lla on hyvät lähtökohdat taas tulevina kausina.

Lähellä huippusuoritusta

KeuPa HT:n mennyt kausi sisälsi Tompan mukaan paljon erilaisia vaiheita. Paljon oli hyvää, mutta pudotuspeleissä kevään joukkue syttyi liian myöhään. Siitä huolimatta ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa peli olisi voinut kääntyä myös KeuPa HT:n hyväksi, marginaalit kun ovat pienet. Tavoitteet oli joukkueella asetettu pidemmälle kuin puolivälierät ja mies kuvaileekin tuntojaan rehellisesti:

-Tämä kausi oli todella vaiherikas. Alkukausi lähti todella hyvin käyntiin, mutta sen jälkeen mentiin vuoristorataa runkosarjan loppuun asti. Korona, flunssa-aallot ja lukuisat loukkaantumiset vaikeuttivat runkosarjaamme paljon, mutta pystyimme vaikeuksista huolimatta taistelemaan suoran pudotuspelipaikan. Pudotuspeleissä sytyimme pelaamaan liian myöhään ja putoaminen oli valtava pettymys. Epäonnistuminen ja häpeän tunne olivat fiilikset viimeisen pelin jälkeen.

Kaiken kaikkiaan Tomas Westerlundin neljän vuoden pätkä ihmisten joukkueessa on ollut positiivinen. KeuPa HT on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Mestiksen kärkijoukkueista, joka taistelee jatkossakin kärkikahinoissa. Tomppa jakaakin vuolaasti kiitoksia koko yhteisölle:

-Kiitokset kaikille, jotka jaksoivat olla tukena ja kannustaa joukkuetta viimeiseen asti. Kiitokset myös kaikille yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistavat tämän seuran toiminnan, sekä pelaajien ja valmennuksen ammatinharjoittamisen. Ilman yhteistyökumppaneita ja faneja tämä ei olisi mahdollista.

Toimitusjohtajan analyysi kaudesta

KeuPa HT:n toimitusjohtaja Juuso Mörsky kertoo organisaation menneen monella osa-alueella eteenpäin. Strategiatyö ja myyntiin sekä urheiluun panostaminen ovat antaneet hyvän tukijalan tulevalle kaudelle.

- Menneelle kaudelle asetimme huolellisesti suunnitellut tavoitteet niin talouden kehittämiseen kuin urheilupuoleenkin. Nyt voidaan sanoa, että monet tehdyt päätökset ovat olleet hyviä ja oikeita. Tilikauden tulosennuste on jälleen positiivinen, mikä on tärkeää oman pääoman kehityksessä, mitä teemme pitkäjänteisesti. Kaukalossa jäimme maalin päähän nappisuorituksesta ja se harmittaa erityisesti joukkueen ja fanien puolesta, mutta samalla se jättää nälkää tulevaan. On huomionarvoista, että KeuPa HT on tänä päivänä Mestis-organisaatio, jolle poisjäänti neljän parhaan joukosta on iso pettymys. Se mielestäni kertoo seurastamme paljon.

Niin kuin aina, kehitettävää on tulevalle kaudelle. Urheilullisen tuloksen parantamisen lisäksi Mörskyllä on selkeät ajatukset, mihin erityisesti seura pyrkii panostamaan:

- Koronapandemian vuoksi emme ole pystyneet tuoda joukkuetta ja yhteisömme lähemmäksi toisiaan. Haluamme löytää keinoja, millä ihmiset löytäisivät vielä enenevissä määriin halliin kannustamaan joukkuetta ja kokemaan ylpeyttä siitä, millaisia kokemuksia ja iloa KeuPa HT voi Keuruulaisille tuottaa.

- Toinen asia on U20 joukkueemme rakentaminen. Tämä tulee olemaan haaste, mutta hyvin onnistuessamme ottaisimme ison stepin organisaationa.

Lopuksi Mörsky suuntaa kiitokset kaikille mukana oleville tahoille sekä seuran jättävälle Westerlundille:

- Tomas on tehnyt valmennustiiminsä kanssa valtavan hyvää työtä haastavissa olosuhteissa. Hänen kanssaan on ollut ilo työskennellä. Uskon, että hänellä valoisa tulevaisuus valmentajana. Kiitos myös kaikille kannattajille ja yhteistyökumppaneille, jotka olette vahvasti meidän mukana!