Erikoisen kauden yhteenvetoa - ”Asenteesta tai yrittämisen puutteesta ei jäänyt kiinni, kaikki jätettiin kentälle”
- 15.04.2021
KeuPa HT:n kausi päättyi viime lauantaina tappioon puolivälierissä IPK:ta vastaan. Vaikka tappio puolivälierissä oli pettymys, löytyi erikoisesta kaudesta myös paljon positiivista, jonka varaan on tulevaisuudessa hienoa rakentaa.
Syyskuussa kausi käynnistyi hieman yskällehden, mutta suunta kääntyi kuitenkin myös nopeasti.
”Lähtökohtana ennen kautta oli, että saataisiin hyvä startti, mutta sinä epäonnistuttiin. Keskityttiin pelillisesti vääriin asioihin ja tuloksellisesti pelattiin huonosti. Positiivinen ilmapiiri säilyi kuitenkin koko ajan ja saatiin suunta käännettyä nopeasti. Parannettiin myös paljon harjoittelun laatua ja pelaajat nostivat vaatimustasoa arjessa. Tämä oli hyvä esimerkki vahvasta joukkueesta, joka ei lannistu pienistä vastoinkäymisistä,” päävalmentaja Tomas Westerlund summaa alkukautta.
Erikoinen Mestis-kausi sisälsi pitkän 2,5 kuukauden tauon, sekä lohkot, jotka osoittautuivat KeuPa HT:n kohdalla todella hyvätasoisiksi.
”Kauteen mahtui paljon erikoisuuksia ja se vaati kaikilta kärsivällisyyttä, sopeutumista ja positiivista asennetta. Osattiin nauttia ja suhtautua negatiivisiin asioihin oikein. Oikealla asennoitumisella on varmasti suurin vaikutus siihen, että pystyttiin pelaamaan nousujohteisesti pitkän tauon jälkeen,” Westerlund jatkaa.
Pudotuspeleissä vastaan asettui myös hienon kauden pelannut IPK ja tasaista sarjaa osattiin myös ennakoida.
”Tiedettiin, että vastaan tulee yksi sarjan parhaista joukkueista ja pelit tulevat ratkeamaan pieniin asioihin. Jokainen ottelu oli vähämaalinen ja tasainen. Ainahan tappio ja putoaminen harmittaa, mutta kyllä joukkue taisteli viimeiseen asti ja saappaat jalassa kaaduttiin. Asenteesta tai yrittämisen puutteesta ei jäänyt kiinni, kaikki jätettiin kentälle,” Westerlund kommentoi tiukkaa puolivälieräsarjaa.
”Kausi oli todella erikoinen ja hankala, mutta kokonaisuutena hyvä. Pystyttiin kehittämään omaa pelaamista jatkuvasti ja pelaamaan nousujohteinen runkosarja. Paljon voidaan ottaa hyviä asioita tästä kaudesta mukaan sekä tiedetään mitä virheitä ei kannata jatkossa enää toistaa,” Westerlund päättää.
Toimiston puolella tärkein tavoite saavutettiin
Haastavista lähtökohdista huolimatta kausi saatiin vietyä läpi ja se tärkein tavoite, että KeuPa HT pelaa Mestistä myös kaudella 2021-22, saavutettiin. KeuPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Juuso Mörsky kertoo tämän kauden pääprioriteettina olleenkin yksinkertaisesti selviytyminen.
”Oli paljon epävarmuustekijöitä ja lähtökohdat viime keväänä olivat poikkeuksellisen vaikeat. Teimme paljon ennakoivia toimenpiteitä jo viime keväänä ja kesänä, mutta silti kauden aikana oli edelleen paljon muuttuvia tekijöitä mihin täytyi reagoida nopeasti. Tämä kokonaisuus huomioiden täytyy olla kiitollinen siitä, että päästään rakentamaan seuraavaa kautta kuitenkin suht hyvistä lähtökohdista.”
Mörsky uskoo, että vaikeudet ovat saaneet koko yhteisöä puhaltamaan vieläkin tiiviimmin yhteen hiileen, mikä antaa uskoa seuraavan kauden rakentamisessa.
”Iso kiitos kaikille sidosryhmille. Oli erittäin upeaa huomata, varsinkin vaikeiden aikojen keskellä tukea tuli paljon ja välittäminen näkyi. Kiitos myös sitoutuneelle joukkueelle ja toimihenkilöille, jotka joutuivat sietämään paljon epävarmuutta henkisesti raskaan kauden keskellä ja silti venymään hyvään urheilulliseen tulokseen.”
Kohti kautta 2021-22
Välieristä tippumisen johdosta nälkää jäi tulevaan ja seuraavaa kautta rakennetaankin jo. Kilpailu varmasti kovenee jatkossa ja siinä kilpailussa KeuPa HT haluaa pysyä mukana. Tulemme tiedottamaan lähiaikoina ensi kautta koskevista asioista ja polkaisemaan uuden rakentamisen toden teolla käyntiin. Ihmisten joukkue tulee olemaan ensi kaudella entistä vahvempi!