Seuraa meitä:       

Kokkolaan hakemaan avausvoittoa

KeuPan ja Hermeksen välistä puolivälieräsarjaa on nyt pelattu kaksi ottelua ja kokkolaiset johtavat otteluvoitoin 2-0. Kaksi ensimmäistä kamppailua ovat olleet hyvin erilaisia otteluita ja lauantain ottelusta odotetaan jälleen tasaista pudotuspelitaistoa. Ensimmäinen kohtaaminen meni sotureiden osalta täysin vihkoon eikä ottelun voittajasta jäänyt mitään epäselvyyttä. Torstaina KeuPan valmistautuminen oli onnistunut ja tiukka kamppailu päättyi vasta toisessa jatkoerässä Hermeksen hyväksi numeroin 3-4. 

Torstain ottelu toi varmasti uskoa KeuPan pukukoppiin tiistain ruman tappion jälkeen. Toinen kohtaaminen olisi voinut yhtä hyvin päättyä keuruulaisten hyväksi, joten lauantaiksi täytyy löytyä samanlainen asenne ja usko omaan tekemiseen. Torstai tarjosi erinomaista ja viihdyttävää pudotuspelikiekkoa, missä riitti vauhtia, taklauksia, maalineduskahakoita ja videotarkistuksia. Nyt voidaan sanoa pudotuspelien todenteolla alkaneen, niin kentällä kuin katsomossa. Keuruun jäähallissa tunnelmakin yltyi hetkittäin erinomaiseksi ja lauantai-iltana Kokkolassa sama meininki tulee jatkumaan, kun sotureiden tueksi lähtee KeuPa Fanclubin fanibussi täynnä keuruulaisfaneja. 

KeuPa haluaa varmasti näyttää Kokkolassa paikalliselle yleisölle, mikä sotureiden todellinen taso on. Joukkueiden  ensikohtaaminen antoi siitä täysin väärän kuvan. Lähde sinäkin viettämään lauantaita yhdessä KeuPa-fanien kanssa ja kannustamaan joukkue voittoon! Mikäli jäät Keuruulle, näet ottelun Bistro Otossa valkokankaalta.

Hermes – KeuPa HT 23.3.2019 Klo 17.00 Kokkola