Nyt ne alkaa - Puolivälierien startti Kokkolassa!
- 18.03.2019
Jälleen ollaan siinä vaiheessa Mestis-kautta, kun aletaan pelata ainoastaan voitosta. Karkeasti ottaen millään muulla ei ole väliä. KeuPan matka kohti kannua alkaa runkosarjan voittajan eli Hermeksen vieraana. Vastus on heti kovin mahdollinen, mutta ei missään tapauksessa ylitsepääsemätön. Pudotuspeleissä ottelutahti on erittäin tiivis, kun joka toinen päivä pelataan ja matkustetaan.
Hermes on ollut KeuPalle erittäin tasainen vastustaja, sillä runkosarjakohtaamisissa neljä ottelua päättyi yhden maalin erolla ja kaksi ottelua kahden maalin erolla. Hermes voitti kuudesta ottelusta neljä ja KeuPa kaksi, joten voitoissa kokkolaiset ovat olleet tällä kaudella edellä. Vaikka Hermeksen hyökkäyskalustosta löytyy todella kovia pelimiehiä, ovat kokkolalaiset onnistuneet pitämään oman maalinsakin varjeltuna, sillä heillä oli runkosarjassa ainoastaan 133 päästettyä maalia. Sarjasijoitukseen nähden myös KeuPa päästi todella vähän maaleja runkosarjassa, mistä kertoo ainoastaan 139 päästettyä maalia, joka oli kolmanneksi vähiten runkosarjassa. Useat kiekkotietäjät ovatkin sanoneet, että keväällä puolustuspelin onnistuminen korostuu. On myös todettu, että puolustamalla voitetaan mestaruuksia.
Usein keväällä joukkueista nousee ratkaisijoiksi eri pelaajia kuin runkosarjassa. Ja jotkut pelaajista ovat parhaimmillaan kevään kovissa peleissä, silloin kun etsitään ratkaisijoita ja vastuunkantajia. Kuka nousee ratkaisijaksi Kokkolassa? Onnistuuko soturit yllättämään runkosarjan voittajan heti ensimmäisessä kohtaamisessa? Näihin kysymyksiin vastauksen saat, kun suunnistat tiistai-illaksi Kokkolan jäähalliin tai paikalliseen Bistro Ottoon, joka näyttää ottelun valkokankaaltaan!
Hermes – KeuPa HT 19.3.2019 Klo 18.30 Kokkola